Jäsenillat 2016

Suomen Henkisen Kehityksen Liitto oli mukana Helsingin kirjamessuilla  27.-30.10.2016. 

Messuilla oli myynnistä yhdistyksen kustantamia ja kääntämiä kirjoja, etenkin Haich - Yesudian -kirjoja, kuten aivan tuore 26.10. kirjapainosta tullut Elisabeth Haichin Tarot-kirja (kolmas painos).

Osastolla oli myös arpajaiset ja päivittäin arvottiin Vihkimys- sekä Terveys ja jooga -kirja.

YouTube-videon näyttäminen ei onnistunut. Tarkista markkinointievästeiden hyväksyminen ja selaimen yksityisyysasetukset.
Suomen Henkisen Kehityksen Liitto Helsingin kirjamessuilla 27.-30.10.2016, kuva messuosastolta.

 

Eija Orpana, joka suunnitteli ja somisti messuosaston kauniiksi ja kutsuvaksi.

.

Syyskausi 2016:

 

Joulujuhla. Sosiaalisen keskustelun ilta.

Aika: 7.12.2016 klo 18:00 - 19:40

Palautteita, kommentteja, mielipiteitä menneestä ja toiveita tulevalle. Pikkujoululahjoja osallistujien ei tarvinnut mukanaan tuoda; arvottiin heidän kesken kuitenkin juhlakori. Kahvi- ja teetarjoilu.

 

Jutta Saanila: Kehon kautta avarampaan tietoisuuteen.

Aika: 16.11.2016

Helppoja harjoituksia ja keskustelua kehon viisaudesta. 

 

Mirkka Mykkäsen meediotilaisuus.

Aika: 19.10.2016 klo 17:45 - 19:30

Jutta Saanila

Tutteli Hammermann:  Kiinalaisen lääketieteen hoitoajattelu

Aika: 21.9.2016 klo 18:00 - 19:40

 

 

Kevätkausi  2016

Jäsenillat pidettiin palvelutalolla Töölönkatu 33, Helsinki. Keskiviikkoillat! Tilana juhlasali, suoraan sisääntulosta eteenpäin.

 

Professori Kari Salminen: Ravinnon rasvat ja terveys

Aika: 13.4.2016

Professori Kari Salminen kädessään uunituore, edellisenä päivänä 12.4.2016 British Medical Journalissa ilmestynyt pääkirjoitus ravintorasvoista "Replacing saturated fat with polyunsaturated fat might not prolong life" (linkki pääkirjoitukseen oheisen tekstin lopussa valkoisessa laatikossa.)
Vapaasti suomennettuna: Tyydyttyneiden rasvojen korvaaminen monityydyttymättömillä rasvoilla ei pidentäne elinaikaa.

Professori Kari Salmisen kansanterveydellisesti tärkeä luento 'Ravinnon rasvat ja terveys' Suomen Henkisen Kehityksen Liiton tilaisuudessa 13.4.2016. Taustalla Suomen Henkisen Kehityksen Liiton puheenjohtaja Jari Suominen.

 

Otteita professori Kari Salmisen luennosta ja hänen viittauksiaan tutkimuksiin

 

”PEHMEÄ” JA ”KOVA” RASVA

  • OVAT FYSIIKAN TERMEJÄ, EIVÄT RAVITSEMUSFYSIOLOGIAN
  • OVAT MARGARIINITEOLLISUUDEN MAINOSNIKKAREIDEN KEKSIMIÄ HARHAANJOHTAVIA SLOGANEITA, JOIHIN RAVITSEMUSTIETEILIJÄT, -SUOSITUKSET JA -VALISTAJAT JA HEIDÄN PERÄSSÄÄN MEDIA OVAT SINISILMÄISESTI SORTUNEET

 

KATALYYTTINEN OSITTAISHYDRAUS: NOUSU

  • TARVE VOIN KORVAAMISEEN SITÄ IMITOIVALLA TUOTTEELLA
  • KASVIÖLJYJEN TAITAVASTI KÄYTETTY TERVEYSIMAGO JOHTI MARGARIINIEN VOITTOKULKUUN. POHJOIS-KARJALA PROJEKTI 

    The Cholesterol Myth (=myytti) --> kohta: The North Karelia Project; kirjoittaja prof. Michael Oliver, British Medical Journal    http://www.second-opinions.co.uk/cholesterol_myth_2.html#.VxUiePmLTIU

A-talk 16.9.2010 - Voita pöytään (mukana professori Kari Salminen)  https://www.youtube.com/watch?v=w2Pby1WC8-0&feature=related  (osa 1/3)

KATALYYTTINEN OSITTAISHYDRAUS: TUHO

Tohtori Tolosen keskustelupalsta:

 http://www.tohtori.fi/keskustelu/%253Ca%3Fparam%26t%3D908?param&t=1211&cp=1&hash=38168#38168

 

VAIHTOESTERÖINTI

  • KATALYYTTINEN OSITTAISHYDRAUS ON NYT KORVATTU KATALYYTTISELLÄ VAIHTOESTERÖINNILLÄ LUONTAISTEN KASVIÖLJYJEN KIINTEYTTÄMISESSÄ
  • MITÄ TIEDÄMME KATALYYTTISESSÄ VAIHTOESTERÖINISSÄ SYNTYNEIDEN RASVOJEN TERVEYSVAIKUTUKSISTA?
  • HAYES KC AND PRONCZUK A. J AM COLL NUTR 2010;29:253S-284S
    "TARVITAAN LISÄÄ TUTKIMUSTA, ENNEN KUIN VOIDAAN PÄÄTTÄÄ NIIDEN SOVELTUVUUDESTA RAVITSEMUKSEEN JA ENNEN KUIN NIIDEN KULUTUSMÄÄRÄ SALAKAVALASTI SAAVUTTAA TASON, JOKA SAATTAA PITKÄLLÄ AIKAVÄLILLÄ VAARANTAA TERVEYDEN”

  • Lue lisää  BLOGI: DEBATTI , jossa professori Salmisen ja  ravitsemusterapeutti Reijo Laatikaisen keskustelu Salmisen aiemminkin esille nostamasta aiheesta:   elintarvikkeiden pakkausmerkinnöissä pitäisi olla ilmoitus kemiallisella vaihtoesteröinnillä  syntetisoitujen, aikaisemmin ravintoon sisältymättömien triglyseridien käytöstä selväkielisesti .   

 

MAITORASVA

  • HUOLIMATTA JATKUVASTA PROPAGANDASTA MAITORASVAN EI OLE KOSKAAN TIETEELLISESTI OSOITETTU LIITTYVÄN SYDÄN- JA VERISUONIHAITTOIHIN TAI SEN RISKITEKIJÖIHIN, KOHONNEESEEN VERENPAINEESEEN TAI LISÄÄNTYNEESEEN TYYPIN 2 DIABETESRISKIIN
  • MAITORASVA EI OLE YHTEYDESSÄ SYDÄN- JA VERISUONITAPAHTUMIIN TAI EHKÄISEE NIITÄ (Warensjö E ym. Brit J Nutr 2004;91:635-42  Biong ym. Eur J Clin Nutr 2006;60:236-44  jne. Kts. Salminen K. Kehittyvä Elintarvike 2013;nro 6:8-9)
  • Praagman J ym. Am J Clin Nutr 2016. doi:10.3945/ajcn.115.122671
  • MAITORASVA EHKÄISEE TYYPIN 2 DIABETESTA
  • RASVAISET MAITOVALMISTEET EHKÄISEVÄT TYYPIN 2 DIABETESTA, RASVATTOMAT EIVÄT (Ericson U ym. Am J Clin Nutr 2015;101:1065-80)
  • MAITORASVA (C15, C17, t-C16:1n) EHKÄISEE ERITTÄIN MERKITSEVÄSTI - 44% - TYYPIN 2 DIABETESTA (Yakoob MY ym. Circulation 2016. DOI: 10.1161/CIRCULATIONAHA.115.018410)  

  • Lue myös Maito suojaa sydäntä, Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim, 2007;123(3):358-9, Kari Salminen.

12.4.2016 ilmestynyt British Medical Journal: Dietary fats: a new look at old data challenges established wisdom  "Replacing saturated fat with polyunsaturated fat might not prolong life" (Sivu poistunut, linkki ei toimi)

 

Professori Kari Salminen on toiminut laajasti elintarviketutkimuksen parissa mm. Elintarviketeollisuusliiton ja Valion tutkimusjohtajana;  Helsingin ja Turun Yliopistojen dosenttina −​ Turun Yliopistossa edelleen, jossa hän toimi myös professorina.

Lisäksi hän on ollut Elintarvikkeiden Tutkimussäätiön ja Ravitsemuksen Tutkimussäätiön asiamiehenä. Hänelle on myönnetty professorin arvonimi ja hän on Elintarviketieteiden Seuran kunniapuheenjohtaja.

Lue prof. Kari Salmisen artikkeli, FT Christer Sundqvistin kirjoittajavieraana linkistä , jossa Salminen mm. sanoo:

"Kaikissa kolmessa meta-analyysissä on mukana suomalaisilla miehillä tehty, silloisen Kansanterveyslaitoksen ja Harvardin yliopiston yhteinen Setti-tutkimus (Pietinen ym. 1997). Tämä tutkimus, vaikkakin vastoin tutkijoitten odotusta, osoitti eräänä ensimmäisenä vakuuttavasti, ettei tyydyttyneillä rasvahapoilla ole yhteyttä sepelvaltimotautikuolleisuuteen."

Kyseisen linkin alkuperäinen artikkeli on prof. Mikael Fogelholmin vastauskirjoituksen jälkeen.

 

Professori Kari Salminen kertoo enemmän "margariinien hydrauksesta ja vaihtoesteröinnistä vs luontaiset valmisteet - olemmeko laajamittaisen väestökokeilun kohteena?" Safkatutka-linkissä (valitettavasti poistettu Safkatutkasta), ja Tieteessä tapahtuu (2/2016) -lehden artikkelissa on professori Kari Salmisen kirjoitus "Onko ruokamme turvallista?"

Professori Kari Salmisen kansanterveydellisesti tärkeä luento Ravinnon rasvat ja terveys 13.4.2016 Suomen Henkisen Kehityksen Liiton jäsenillassa keräsi kiinnostuneita kuuntelijoita. Yleisö vaihtoi ajatuksia luennon aiheesta vilkkaasti Salmisen kanssa.

 

 

 

Meedioilta − Irene Nadén

Aika: 16.3.2016

 

 

 

SHKL:n vuosikokous ja  Vappu Halme

 

Aika: 24.2.2016  

Vappu vastasi mieltä askarruttaviin kysymyksiin.  

Yleisö kysyi eniten asunnon ja asuinpaikan vaihtoon liittyviä kysymyksiä. Maailmantilanne mietitytti myös monia.

Eija Orpana: Brasilian henkioppi auttajana arjessa

Aika: 27.1.2016

Eija Orpana kertoi matkastaan Brasiliaan Allan Kardecin opin ystävät ry:n kanssa.

Eijan suosittelemat videolinkit:

1) Andrei Moreira: Paniikkihäiriöt, fobiat, stressi ja ahdistuneisuus spiritismin näkökulmasta

2) Andrei Moreira: Itsensä rakastaminen ja muut sielun voimavarat 

3) Marta Antunes: Mediaalinen transsi ja meediokyvyllä kommunikoinnin mekanismit

 

 

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Yhdistyksemme perustajajäsen Pekka Suominen oli TV:ssä la 23.1.2016 klo 14.36 TV Finland ja Teema-kanavalla su 24.1.2016 klo 10.01 

Ohjelma  Kaukoitä Korsossa - venepakolaiset (1980) Yle Areenassa. (Katseluaika päättynyt)

Ohjelmassa seurataan vuoden verran, kuinka Vietnamista tulleet venepakolaiset sopeutuvat Korsoon, vantaalaiseen asuin- ja työympäristöön. Ohjelmassa kuullaan myös mitä vantaalaiset itse ajattelevat tilanteesta (Suomiset kohdassa 14:03 -17:24) . Katsottavissa 15.2.2016 asti Yle Areenassa.